Heti alkuun täsmennys: Tässä kirjoituksessa kritisoin voimakkaasti ay-liikettä mutta se ei suinkaan tarkoita, että olisin ay-vastainen. Päinvastoin, ay-liike on ainoa liike joka demokraattisessa (nykyisessä kapitalistisessa) järjestelmässä voi edes vähän puolustaa työntekijän asemaa.
Poliitikotkaan eivät siihen enää kykene, koska he ovat ymmärtämättömyyttään antaneet vallan vapaille pääomille. Pääoman omistajat taas vievät tuotannon ja aputoiminnot voittojensa maksimoimiseksi matalapalkkamaihin eivätkä poliitikot voi enää asialle mitään.
Uusista työpaikoista taistellaan EU-maissa jo verissä päin. Unkarin pääministeri Orban ja Fidesz-puolue on määrännyt kansalaisilleen ns. ”Orjalain” säilyttääkseen ”kilpailukykynsä” Euroopan autoteollisuuden alihankkijamaana (vrt. Uudenkaupungin autotehdas).
Markkinamekanismi pakottaa palkat takaisin ”pohjalle” kilpailukyvyn nimissä.
Käytännössä laki tarkoittaa mahdollisuutta velvoittaa työntekijä takaisin kuusipäiväiseen työviikkoon. Ällistyttävintä laissa on, että ylityökorvaukset pitää maksaa työntekijälle vasta kolmen vuoden kuluttua.
Työntekijöiden aseman heikennyksiä on tehty poliitikkojen toimesta Suomessakin mm. ”Kiky”-sopimuksessa, jossa työntekijät joutuivat tekemään ilmaisia työtunteja. Ensin Sipilän hallitus yritti 100 ilmaista tuntia ja ay-liikkeen ansiosta se supistui 24 tuntiin. Postinjakajien palkkoja yritettiin juuri pienentää 30-50 prosenttia.
Aikoinaan ammattiyhdistysliike ponnisti alkunsa anarkismista joka syntyi Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa 1800-luvun puolivälissä, jolloin teollisuus ja kapitalismi syntyivät. Tuolloin aatelisto ja vallassaolijat rikastuivat käyttämällä kansalaisiaan orjina, joilla ei ollut mitään oikeuksia.
Anarkismin ymmärtää kun ajattelee tuon ajan työväestön kurjia oloja. Työaika oli 12 tuntia ja palkka oli nälkäpalkka. Lapsia pakotettiin töihin heti kun kynnelle kykenivät. Puolet lapsista kuoli ennen kuudetta ikävuotta.
Lukutaidottomuus oli sääntö ja onnettomuudet yleisiä. Vuonna 1840 työläisen keskimääräinen elinikä oli alle 30 vuotta.
Amerikkalainen anarkisti totesi tuolloin: Viidakossa on vapaus mutta ei tasa-arvoa. Vankilassa on tasa-arvo mutta ei vapautta. Anarkismi tarkoittaa ei hallintoa. Myös epäjärjestystä ja kaaosta.
Keltaliivit ja erilaiset pommi-iskut ovat tämän päivän anarkistisia oireita siitä, että yhä useammat ihmiset menettäessään työn menettävät samalla elämän hallintansa. Epätoivoisten ihmisten lisääntyessä on itsestään selvää, että epätoivoiset teot tulevat lisääntymään.
Anarkistit murhasivat jopa Ranskan presidentin 1800-luvun lopulla.
Aluksi anarkismi ja työväen oikeuksien ajaminen oli väkivaltaista ja se levittäytyi Euroopasta Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Chicagossa oli ensimmäinen työläisten yleislakko 1800 luvun lopulla, jossa oli 340 000 lakkolaista. Siellä tapahtui pommi-isku ja poliisit tukahduttivat sen väkivalloin ampumalla väkijoukkoon. Neljä hirtettiin ilman todisteita ja heidän kuviaan oli (marttyyreja) pitkin Euroopan työväen toimistotiloja.
Euroopassa levisi uusi anarkismin aalto jolle oli ominaista ”teon propaganda”. Anarkisti toimii eikä vain puhu. Avuksi otettiin pommit ja nitroglyseriini. Ranskassa ja Englannissa niitä heitettiin oikeuslaitoksiin, joissa oli tuomittu anarkisteja – tuntuuko tutulta?.
Köyhien oikeuksia ajavia anarkisteja hirtettiin tai kaulat katkaistiin giljotiineilla.
Vähitellen anarkistit kesyyntyivät ammattiyhdistysliikkeeksi. Murhien tilalle tulivat järjestäytyneet lakot. Toisen maailmansodan jälkeen ay-liike Suomessa oli voimissaan ja työläisten oikeudet ja olot alkoivat parantua.
Työläisten ja kansalaisten olot paranivat kohisten aina 1990-luvun alkuun, jolloin uusliberalistinen hegemonia otti poliitikoista vallan. Ammattiyhdistysliikettä alettiin survoa Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin johdolla marginaaliin. Nykyään vain harvassa maassa on Suomen tasoinen järjestäytymisaste n. 60%.
Siis sama prosenttiosuus kuin Suomessa on vielä jäljellä vakituisia kokoaikaisia työpaikkoja. Nuoret eivät enää ymmärrä silpputyöviidakossa ay-liikkeen merkitystä (vaikka olisi syytä) ja järjestäytymisaste laskee koko ajan.
Vuoden 1990 jälkeen ay-liikkeen saavutukset ovat olleet yhtä alamäkeä. Uudeksi uhkatekijäksi muodostui digitalisaatio ja globalisaatio, jonka merkitystä ay-liikeen johtajat eivät ole vieläkään ymmärtäneet.
Sen on todennut osuvasti Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. Hän kiteytti markkinatalouden osuvasti (HS 25.1. 2014) toteamalla: ”Markkinatalous on vain toiminut niin, että töitä ei ole kannattanut teettää Suomessa (tehdastyö orjatyöksi Kiinaan).
Onko tämä oikein? Ei todennäköisesti, mutta maailma on tällainen. Se on vähän kuin krokotiilien kanssa uintia. Silloin täytyy uida vähän nopeammin” – sehän on aivan sama kuin nykyisin vallassa olevan taloustieteilijöiden näkemys ja suositus.
Yritin herätellä ay-liikettä todellisuuteen jo 1980-luvulla kirjoittamalla ensimmäisen kirjani: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä” (tammi 1989).
Kauppalehden pääkirjoitustoimittaja Esko Lukkari: ”Vuoden kunnianhimoisin automaatioteos”
Oheisen jutun saat lukukelposeksi täältä. (valitse oikeasta ylänurkasta suurennussuhde: original).
Kuvittelin että ay-liike korjaisi minut välittömästi ”siipiensä suojaan”. Yllätyin hirveästi kun tuli kutsu Kokoomuksen pääkallopaikalle Kesäkadulle, jossa minulle tarjottiin jäsenyyttä johonkin Kokoomuksen tulevaisuutta pohtivaan työryhmään. Tuli myös esitelmäkutsu Paasikiviopistoon (1996). Ainoakaan ay-pamppu ei ottanut yhteyttä eikä reagoinut mitenkään.
Kirjassa varoittelin tulevasta massatyöttömyydestä (80-luvlla oli vielä täystyöllisyys) joka on valitettavasti myös toteutunut. Kirjoitin mm. seuraavaa:
Länsi-Euroopan taloudellinen integraatio voi pahimmillaan johtaa siihen, että EY:n ja Eftan alueella – Suomessakin – ovat vuosituhannen vaihteessa portugalilaiset palkat, kreikkalainen työttömyysturva, islantilaiset työajat, espanjalainen työsuojelu ja ammattiyhdistysliikkeen järjestymisaste seitsemän prosenttia.
Aivan varmaa on, että sosiaalisia normeja ei aseteta skandinaavisten huippumaitten tasolle. Työnantajapuoli pyrkii tietenkin – kilpailukykysyistä – asettamaan ne mahdollisimman alhaiselle tasolle.
Viitteitä siitä antaa Euroopan työnantaja- ja teollisuusjärjestön eli UNICE:n pääsihteeri Zygmund Tyskiewiczin lausunto. Hän kehottaa työnterkijöitä kilpailemaan keskenään, kun kerran yrityksetkin joutuvat kilpailemaan keskenään! (s. 286)
Tulevan massatyöttömyyden ratkaisuksi ehdottelin jo tuolloin ns. ”kansalaispalkkaa” ja työajan lyhentämistä jota vasta nyt viestintäministeri Sanna Marin ehdottelee.
Pieni näyte kirjan kansalaispalkkaa koskevasta osiosta 30 vuoden takaa: ”Sehän (työttömyysturva v.1989) on kolmasosa teollisuustyöntekijän käteen jäävästä palkasta. Ei sillä ”kansalaispalkalla” ainakaan palveluita osteta. Eikä edistetä uusien palveluiden syntymistä.
Samalla kansalaispalkasta kehkeytyy myös eettinen ongelma. Pitäisikö ihmiselle, joka ei tee tuottavaa työtä, maksaa ylipäätään mitään. Esimerkiksi Tanskan oikeistohallitus haluaa tehdä lopun vastikkeettoman sosiaaliavun jakamisesta ja aikoo asettaa sosiaaliavun ehdoksi työpalvelun kunnan tai valtion yleishyödyllisissä töissä (kuten Kokoomus Suomessa).
On siinä poliitikoilla miettimistä, kumpi vaihtoehto on järkevämpi. Maksaako suoraan korvaus kansalaispalkan nimikkeellä tarpeettomalle työntekijälle, joka vain makaa kotona, vai väkisin työllistää työtön teettämä tarpeetonta työtä, jonka kone tekisi nopeammin, tehokkaammin ja halvemmalla”. (ss.143-4)
Kun kapitalistiseksi muuttunut markkinatalous ei enää omaehtoisesti luo uusia työpaikkoja poliitikot ja ay-liike ovat aivan ymmällään.
Jo 30 vuotta eri hallitukset ovat lupailleet satoja tuhansia uusia työpaikkoja – onnistumatta. EK, kaikki poliitikot, ja ay-pamput puolueisiin katsomatta toistavat kuorossa: ”Työ on parasta sosiaaliturvaa”.
Nyt Antti Rinteen hallitus ja työministeri Timo Harakka lupailevat varovasti 60 000 uutta työpaikkaa hallituskautensa loppuun mennessä vaikka tehdyt työtunnit eivät ole kasvaneet viimeisten 30 vuoden aikana vaikka asukasmäärä on lisääntynyt.
Työn määrä (työtunnit) ei ole lisääntynyt 30 vuoteen.
Harakkakin joutuu turvautumaan samaan kepulikonstiin kuin muutkin Pohjoismaat, joissa työllisyysaste on korkeampi kuin Suomessa. Niissä työllisyysaste on saatu keinotekoisesti (poliitikot valehtelevat työn määrästä) nostetuksi suuremmalla osa-aikatyöllä ja suurella muiden veronmaksajien maksamalla palkkatukityöllä.
Ruotsissa palkkatuki on monien eri tukien viidakko, kuten tietysti Palkkatuki työsuhteeseen. Sen lisäksi ”Perehdyttämistyö”, ”Uusi alku työelämään”, ”Palkkatuki työsuhteessa kehittymiseen”, ”Palkkatuki työsuhteen turvaamiseksi”, ”Ammattiin perehdyttäminen”, ”Lisätyöt” (julkiselle sektorille), ”Modernit työllisyystyöt”.
Ruotsissa erilaisia palkkatukia saa 217 800 henkeä, Suomessa 46 800 henkeä. Suomessa palkkatuen määrä on palkasta 30-50%, Ruotsissa 80-100%. Ruotsissa palkkatukeen menee rahaa viisinkertaisesti (tukityöllistetty/vuosi) Suomeen verrattuna (2260€ / 243€). Markkinataloudessa työnantajien pitäisi maksaa yritystensä työntekijöiden palkat, ei yhteiskunnan.
Suomessakin saataisiin työllisyystilastoja heti kaunisteltua 36 000 tuhannella työpaikalla, jos palkkatuen määrää kolminkertaistettaisiin pohjoismaiselle tasolle. Nykytasolla palkkatuen työllistävä vaikutus on 21 000 henkilötyövuotta,
Siis demarit maksavat yrittäjille puoli-ilmaista työvoimaa (jotka eivät palkkaa pysyvää ja kokoaikaista) kun digitalisaatio ei luo enää menetettyjen tilalle vastaavasti uutta työtä talousprofessorien lupauksista huolimatta.
Jo 30 vuotta sitten kirjoitin kirjassani: ”Lienee selvää, että tulevaisuudessa ei kaikille riitä enää varsinaista tuottavaa työtä. Kuinka suureksi tämä tarpeettomien ihmisten määrä kasvaa, riippuu aika pitkälti teknologian vastaisesta kehityksestä ja sen nopeudesta. Teknologia on järkyttänyt jo melko pahasti markkinatalousjärjestelmän perusteita” (s. 276).
Ay-liike ei ole puuttunut lainkaan tähän ongelmaan ja siunannut tukityöllistämisen kun muutakaan ei ole tarjolla. Ay-liikkeen alasajon Aloitti SAK:n pitkäaikaisin puheenjohtaja Lauri Ihalainen. Kirjoitin oheisen kriittisen kirjoituksen: ”Onko AY-liike narkoosissa?” 13 vuotta sitten. Tässä ay-liikkeen tavoitteet tuolloin:
”Hiljattain SAK:n 16. edustajakokouksessa puheenjohtaja Lauri Ihalainen linjasi ammattiyhdistysliikkeen tavoitteita. Hänen mukaansa työttömyysaste on painettava viiteen prosenttiin ja työssäkäyvien osuus työvoimasta on nostettava 75 prosenttiin. Laman pohjalta se on nyt noussut tilastollisilla kepulikonsteilla 61 prosentista 68 prosenttiin. Ei hyvältä näytä.
Tavoitteenasettelu kertoo valitettavasti, kuinka ay-liike kulkee vielä menneessä ajassa nykyisessä teknologisoituneessa maailmassa. Huolestuttavinta Ihalaisen visioissa oli toteamus: “Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisessa politiikassa on pidettävä lujasti kiinni työnteon ensisijaisuudesta. Tämän periaatteen varaan tulee rakentaa myös sosiaaliturvan kehittämistyö”. Se ei tiedä hyvää kelkasta pudonneille ja vielä putoavien kiihtyvälle joukolle”.
Ihalaisella on ilmeisesti luetun ymmärtäminen ylivoimaista.
Ihalaisen seuraajan Lauri Lylyn ymmärrys digitalisaation työllisyysvaikutuksista ei ole yhtään edeltäjäänsä parempi. Hänen mielestään ay-liikkeen pitää olla vahvasti mukana etsimässä keinoja, miten tuottavuutta voitaisiin lisätä. ”Kehittämistyöstä ja teknologiasta huolimatta työn tuottavuuden kasvu on hidastunut viimeiset vuosikymmenet, erityisesti kehittyneissä länsimaissa”, Lauri Lyly sanoi huolestuneena.
”Kaikki elintason kohentuminen ja työelämän parantuminen pohjautuu viime kädessä tuottavuuden kasvuun”, toteaa Lyly.
”Mutta me voimme vaikuttaa siihen, kuinka Suomessa omaksutaan uutta teknologiaa ja työtapoja. Lyhyellä aikavälillä robotisaatio ja digitalisaatio voivat lisätä työttömyyttä, mutta pidemmän päälle nämä samat ilmiöt mahdollistavat siirtymisen uusiin tuottavimpiin töihin”, lupaa Lyly (HS 7.6. 2016).
Kävin viisi vuotta sitten pienen debatin SAK:n Metalliliiton tutkimuspäällikkö Jorma Antilan kanssa KU:n palstoilla. Työelämän tutkijana hän kaivoi työvoimatilastot vuosilta 1860 (!) ja 2013 ja totesi, että työllisiä ja työpaikkoja on syntynyt lähes pari miljoonaa lisää.
Myös kaikki Suomen eturivin talousprofessorit kuten Bengt Holmström, Mika Maliranta, Pertti Haaparanta, Matti Pohjola, Roope Uusitalo jne. lupaavat, että digitalisaatiossa menetettyjen työpaikkojen tilalle tulee automaattisesti vastaava määrä parempipalkkaisia työpaikkoja.
Tuottavuuden kasvua ovat peränneet talouden kasvun ja uusien työpaikkojen saamiseksi lähes kaikki taloustieteilijät vaikka ovat nyt ihmeissään kun tuottavuus ei tilastotietojen mukaan viimeisten 10 vuoden aikana ole juuri kasvanut. Edellisten 30 vuoden aikana tuottavuus kasvoi keskimäärin lähes 3 prosenttia vuosittain.
Teknologinen kehitys ei ole pysähtynyt vaikka tuottavuus on kääntynyt laskuun.
Kummallista, että ay-johtajat eivät ole julkisuudessa ihmetelleet ääneen, että vaikka finanssikriisin jälkeen tuotanto sakkasi Suomessa EU-maista pahiten, kuitenkin matalasuhdanteen aikana osingot (tuottavuuden hedelmät) kasvoivat historiansa korkeimpiin lukuihin.
Tästä talousprofessoritkin ovat aivan hiljaa ja vain vaikeroivat, että he eivät osaa selittää syytä tuottavuuden laskuun.
Digitalisaation tuottavuushyödyt valuivat osinkoihin, eivät investointeihin.
Tästä päästäänkin tämän kirjoituksen otsikkoon: ”Kenen etuja ay-liike on ajanut?” Periaatteessahan ay-likkeen tavoitteena (kuten anarkistien) on ajaa palkansaajien ja erityisesti pienipalkkaisten jäseniensä etuja.
Kuinka ”verissäpäin” ay-johtajat ovat ajaneet työntekijöidensä etuja, löytyy työtilastoista. Suomessa digitalisaatio on alentanut palkkojen osuutta BKT:sta jo 90-luvulta alkaen.
He eivät ole varoittaneet, että Suomessa tämä palkkojen osuuden pienentyminen BKT:sta on tapahtunut jo 90-luvulta alkaen. Vuonna 1991 palkkojen osuus oli vielä 74,1 prosenttia ja omaisuus- ja yrittäjätulojen osuus oli vain 10,8 prosenttia.
Vuonna 2018 vastaavat luvut olivat 57,2 (palkkapotin vähennys -16,9 prosenttiyksikköä) ja 27,1 (Pääomatulot kasvoivat +16,3 prosenttiyksikköä). Eli palkansaajien osuus BKT:sta pieneni melkein samalla summalla kuin voitot ja pääomatulot kasvoivat. On siis toteutettu vuositasolla noin 36,5 miljardin euron tulonsiirto rikkaille.
Vuonna 2017 BKT oli 224 miljardia, joten n.17 prosenttiyksikön vähennys merkitsi palkansaajille yli 38 miljardia vähemmän palkkatuloja ja ostovoimaa ja melkein 17 miljardia euroa vähemmän verotuloja (44 % veroasteella) hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi.
17 miljardilla eurolla korjattaisiin melkoisesti kansalaisten hyvinvointipalveluja ja valtion kestävyysvajetta jos ay-liike ja poliitikot olisivat olleet ajan tasalla.
Digitalisaatio pienentää palkkapottia ja ostovoimaa maailmanlaajuisesti.
Suomennettuna luvut tarkoittavat, että käytännössä ay-johtajat ovat ajaneet pääoman etuja koska palkkapotti on pienentynyt lähes samalla summalla kuin pääomatulot (eli digitalisaation hyödyt) ovat lisääntyneet. Luulisi, että 200 000 vuosituloilla elävien ammattiyhdistyspomojen aikaansaannokset olisivat palkansaajien edunvalvojina vähän parempia. EK.n pitäisi oikeastaan maksaa heidän ökypalkkansa eikä duunarien.
Tulosvastuu ei näytä painavan ay-pomoja. He ovat oikeassa siinä, että tuottavuus on toki kaiken hyvinvoinnin lähde, mutta oleellista on, miten digitalisaation tuottavuushyödyt yhteiskunnassa jaetaan. Tämän yksinkertaisen asian ovat unohtaneet myös talousprofessorit ja taloustoimittajat.
Ay-liikkeessä palkkoja ei makseta tuloksen mukaan.
Pohjoismaista löytyy onneksi jo yksi ajan tasalla oleva ay-pomo, joka uskaltaa sanoa julkisuudessa jotain asiaakin. Norjalainen tutkija ja ay-vaikuttaja Asbjörn Wahl on todennut: ”Meneillään on hyvinvointivaltion joukkomurha. Hyvinvointivaltiota revitään vähitellen kappaleiksi”.
Asbjörn Wahl johtaa Norjassa kampanjaa hyvinvointivaltion puolustamiseksi. Hän on tutkinut aihetta paljon ja kirjoittanut siitä kirjan. Nykytilannetta hän ei parhaalla tahdollakaan kykene näkemään kovin valoisana:
Hyvinvointivaltio ei ole pelkästään kaatumassa, vaan se on jo kaatunut niissä Euroopan maissa, joihin kriisi on kovimmin iskenyt. Pahin tilanne on tietysti Kreikassa, mutta valtavia leikkauksia on tehty myös Irlannissa, Portugalissa ja Italiassa, ja vyönkiristyspolitiikkaa harjoitetaan kaikkialla.
Wahl sanoo, että vyönkiristyspolitiikka on tehokasta varallisuuden uudelleen jakamista. – Meneillään on julkisen sektorin alasajo, massiivisia hyökkäyksiä eläkkeitä ja sosiaaliturvaa vastaan ja kriisimaissa troikan (EU:n komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF) painostamana julkisen omaisuuden pakkoyksityistäminen.
Ongelma on se, että ne kasvavassa määrin yksityistetään ja alistetaan markkinoille. Niiden käytöstä täytyy maksaa enemmän. Varakkaat voivat käyttää parempia palveluja, ja muiden on käytettävä heikkolaatuisempia julkisia palveluja.
Finanssikriisi antoi Wahlin mukaan työnantajille mahdollisuuden käydä offensiiviin. Samoihin aikoihin uusliberalistit kehittivät ideologian, jota tarvittiin hyökkäyksen jatkamiseen. Margaret Thatcher, Ronald Reagan ja muut alkoivat purkaa talouden sääntelyä ja päästä eroon pääomien kontrolloimisesta.
Suomessa keskittyminen on vieläkin nopeampaa.
Wahl toteaa, että koko maailmassa nähtiin valtava varallisuuden uusjako työltä pääomalle vuosien 1975 ja 2006 välillä, ja tämä jatkuu edelleen. Palkkojen osuus kansantulosta pienenee jatkuvasti (ei siis ainoastaan Suomessa).
Mikä on ollut EU:n rooli kehityksessä? Wahl sanoo, että suuri osa EU:n instituutioista ja sopimuksista on luotu uusliberalismin aikakaudella.
EU on enemmän tai vähemmän rakennettu samalla aikakaudella ja se heijastaa tätä kehitystä. Ei voi siis sanoa, että EU itsessään on paha, vaan se heijastaa sitä voimatasapainoa, joka oli sen kehittyessä ja joka Euroopassa on tänään. Tämän vuoksi EU:sta on tullut niin vahvasti uusliberalistinen.
Tällaisia avauksia ei ole tullut myöskään SAK:n nykyisiltä puheenjohtajalta Jarkko Elorannalta, STTK:n Antti Palolalta eikä Akavan Sture Fjäderiltä. Kaikki ovat huolissaan tuottavuuden pysähtymisestä mutta eivät tuottavuushyötyjen jaosta.
Finanssikriisin jälkeinen 10 vuoden taantuma on ollut hyvätuloisille kulta-aikaa.
Kirjoitin siitä kirjassani jo 30 vuotta sitten: ”Kun duunarin tilalla on robotti, jota ei ole ohjelmoitu vetämään köyden toisesta päästä duunarin puolesta, niin koneilla saatu tuotto ei enää ohjaudukaan duunarille, vaan robotin omistajalle.
Varsinkaan, kun poliitikot eivät ole ymmärtäneet tulla duunarin avuksi vetämään köyden toisesta päästä tuotoista osinkoa edes ”yhteiseen pottiin” jaettavaksi”. (s.278).
Digitalisaation osinkotuottojen seurauksena osaketuotot Suomessa ovat olleet maailman parhaimpia.
Vaikka ay-liikkeen käytävät pullistelevat erilaisia ekonomisteja, sieltä ei ole kuulunut pihaustakaan siitä, että verotuksen avulla pitäisi kiireesti puuttua talouden uusjakoon.
Suomessa on sentään yksi professori – ei tosin talousprofessori – joka on varoitellut veropohjan murenemisesta. Suomen historian professorin Juha Siltalan mukaan verotulojen kasaan saaminen voi muodostua Suomessa ongelmaksi.
Näin käy, jos tuottavuus irtoaa työtuloista eli työtulot eivät kehity tuottavuuden tahdissa ja lisäksi työ silppuuntuu irti työsuhteista, Siltala varoittaa. Kansantalouden kiertokulkuun ei tällöin saada riittävästi kulutuskysyntää eikä verotuskohteita ole tarpeeksi, jotta julkiset palvelut voitaisiin niillä rahoittaa, toteaa Siltala.
Melkein kaikki suomalaiset talousprofessorit ovat nukkuneet ”prinsessa ruususen unta” tästä massivisesta ostovoiman hupenemisesta. Nyt vihdoin on tullut ensimmäinen suomalainen talousprofessori joka on uskaltanut nostaa kissan pöydälle.
Eriarvoisuuteen keskittyvä kirja joka kertoo myös digitalisaation kääntöpuolesta.
Professori Matti Tuomala on uutuuskirjassaan: ”Markkinat, Valtio & Talous” referoinut omien näkemystensä tueksi talousnobelisti James Meaden (1964) näkemyksiä digitalisaatiosta. Yksi viime vuosisadan merkittävimmistä taloustieteilijöistä ennakoi, että teollinen automaatio voisi vaikuttaa eriarvoistumiskehitykseen hyvin dramaattisella tavalla.
Meaden mukaan tuotannon automaatio vähentää teollisuudessa väistämättä työvoiman kysyntää, kasvattaa pääomatuottoa ja leikkaa palkkoja. Hänen ennakoimassaan maailmassa olisi joukko erittäin varakkaita henkilöitä ja pitkälle automatisoidussa tuotannossa tarvittaisiin vain pieni joukko työläisiä.
Hän ehdotti myös tuotantovälineiden omistuksen uudelleenjärjestelyä. Sillä hän tarkoitti julkisen omistuksen lisäämistä ja yksityisen omistuksen tasaisempaa jakautumista eli pienempiä varallisuuseroja ihmisten välillä.
Toisin sanottuna hän ehdotti omistuksen demokratisointia (kansallistamista?), joka tekisi kaikki yhteiskunnan ryhmät osallisiksi automaation synnyttämistä tuotoista.
Jo 30 vuotta sitten yritin aktivoida ay-liikettä ensimmäisessä kirjassani: ”Mielestäni pitäisi aloittaa keskustelu siitä, mikä on tällaisen miehittämättömän tuotannon ja robottien yhteiskunnallinen merkitys. Yhteiskunnan olisi korkea aika ruveta soveltamaan yrityksiinkin päin ns. katetuottoajattelua. Yrityksen kaikki verot, mukaan lukien työntekijöiden tuloverot ja sosiaalimaksut, olisi laskettava yhteen, ja niitä peilattava yrityksen liikevaihtoon ja jalostusarvoon.
Kun siis yrityksen tuotanto ja jalostusarvo nousee, niin sen tulisi samassa suhteessa hyödyttää valtiota ja siinä eläviä ihmisiä, riippumatta siitä, tekevätkö työn tietokoneet, robotit vai ihmiset” (s. 121).
Myös jalostusarvon verottamista ehdotin jo 30 vuotta sitten: ”Teoriassa tämän ongelman ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Verotuksen muuttaminen ihmistyön verottamisesta tuotannon jalostusarvon verottamiseksi. Verotettaisiin sitä arvonnousua, mikä syntyy kun tuote jalostetaan raaka-aineista lopputuotteeksi. – Riippumatta siitä tekeekö työn ihminen tai kone. Ja poliitikot jakaisivat osan tuotosta myös putoajille” (s. 279).
Rikkaitten progressiivinen verotus on harhaa.
Tuolloin olin myös taloustieteilijä Thomas Pikettyn kohukirjan ”Capital in the Twenty-First Century” (2016) verosuositusten linjoilla:
”Tämäkään verotuksen painopisteen muuttaminen (jalostusarvon verotus) tuskin riittäisi. Jossain vaiheessa tulee eteen kysymys puhtaan pääoman ja tuotantovälineen verottamisesta – tai kuten vihreät ovat jo ehdottaneet – energia ja saasteverojen käyttöönottoa. Mikä, tai mitkä uudet verotusmuodot tullevatkin käyttöön, jo nyt olisi korkea aika siirtyä asteittain pois kehruujennyjen aikaisesta pelkästä ihmistyön verottamisesta” (s. 280).
Hieman myöhemmin markkinoin saksalaisen taloustieteilijä Hans Werner Sinnin ehdottamaa ns. ”kassavirtaverotusta”. Siinä verotettaisiin firmaan sisään tulevan ja ulosmenevän rahavirran erotusta (jalostusarvon nousua) riippumatta siitä tekeekö työn ihminen vai kone. Sillä saataisiin digitalisaation hyödyt yhteiskunnan jakoon eikä se olisi pelkkää laillistettua veronkiertoa kuten nyt.
Jopa OECD, G20-maat ja EU ovat viimein heränneet digi-jättien veronkiertoon ja aikoo laittaa Googlen, Facebookin, Alibaban, Tancentin jne. maksamaan veroja niissäkin maissa joissa ne liiketoimintaa harjoittavat ja missä niiden voitot syntyvät.
Ammattiyhdistysliikkeessä sen johto ei ole Suomessa näitä asioita ymmärtänyt nostaa tikun nokkaan. He ovat keskittyneet vain omien palkkojensa ja etujensa ajamiseen.
Kunnolliset työsuhteet ovat häviämässä maailmanlaajuisestikin. Vain neljännes maailman työvoimasta on pysyvässä ja kokoaikaisessa palkkatyösuhteessa kertoo poliittisen historian tutkijatohtori Sami Outinen.
Ja jatkaa – ”Suurta osaa vajaatyöllisistä ei voida näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa kannustaa palkkatyöhön minkäänlaisella aktivointipolitiikalla. Tämä pätee niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa”.
Eriarvoistuminen on seurausta siitä, että rikkaat saavat teknologian tuottavuushyödyt aliverotettuna osinkotuloina. Se hävittää markkinoilta ostovoiman joka on kaiken talouden kasvun ja sitä kautta (edes teoreettisen) uusien työpaikkojen ensisijainen edellytys.
EK:ssa kyllä tiedetään, miksi työnantajat eivät investoi vaan jakavat ylisuuria osinkoja. AY-pomot peräänkuuluttavat investointeja, vaikka eivät huolehdi työntekijöiden ostovoimasta. Ostovoima on ollut jo pitkään velkaantumisen varassa.
Ostovoima on ollut pitkään vain velkaantumisen varassa (=etukäteen kulutettua ostovoimaa)
Ostovoima ei kasva kaikenlaisten silppu-, osa- ja määräaikaisten-, vuokra-, projekti-, freelancer-, alustatyön-, pakkoyrittäjyyksien ja nollatuntisopimusten maailmassa. Niiden yleistymisen estämiseksi ay-liike ei ole tehnyt juuri mitään.
Julkisia toimintoja on leikattu, yksityistetty ja kilpailutettu. Työpaikoilla tahti on kiristynyt ja kontrolli lisääntynyt samalla, kun yhä useammat syrjäytyvät työelämästä ja yhteiskunnasta kokonaan.
Yllätyksenä tulee se, että myös Ruotsissa eriarvoistumiskehitys on ollut voimakasta. Samoin kuin Suomessa, myös Ruotsissa vuosina 1977-1995 palkkojen osuus kansantulosta pieneni 17 prosenttiyksikköä, kun samaan aikaan thatcherilaisessa Isossa-Britanniassa se putosi vain 9 prosenttiyksikköä.
Siitä on kertonut sosiologian professori Göran Therborn uudessa kirjassaan: ”Kadotettu kansankoti – kuinka pääoma kaappasi Ruotsin”. Hän toteaa, että juuri Ruotsissa eriarvoistumiskehitys on ollut erityisen voimakasta ja Kansankoti muuttui pääoman paratiisiksi.
Silloin kun vielä lakkoiltiin niin myös palkansaajien ansiot kohentuivat.
Globalisaatio on ollut tuhoisaa ammattiyhdistysliikkeelle. Järjestäytymisaste on alhainen maailmanlaajuisesti ja ay-toiminnan pitäisi olla myös globaalia. Työväenliikkeen heikkous murentaa keskiluokkaa on todennut Suomen lähes ainoa tulevaisuudennäkijä professori Juha Siltala.
Miksi keskiluokka sitten horjuu? – Siksi että työn asema on heikentynyt neuvotteluissa. Kansainvälisessä arvoketjussa tarvitaan yhä vähemmän väkeä. Työllä on maailmanlaajuinen ylitarjonta. Robotisaatio (kohta tekoäly karsii ylempiäkin toimihenkilöitä) syö etenkin alemman keskiluokan toimistoväkeä sekä tuotantoprosessien lähiesimiesporrasta, Siltala vastaa.
Siltalan mukaan lakko-oikeus on globalisoitumisen vuoksi siirtynyt työvoimalta pääomalle: työllä ei ole enää neuvotteluvoimaa, jos pääomat voidaan siirtää muualle ja palkkoja kilpailuttaa.
Teollisuusmaiden eriarvoisuuden lisääntymisestä puolet johtuu Maailmanpankin ekonomistien mukaan järjestäytymisasteen laskusta ja huonommasta tinkimisvarasta työmarkkinaneuvotteluissa.
Monet keskiluokkaiset ammatit ovat lähentyneet entisaikojen proletaarisia työehtoja. – Uusi koulutettu prekariaatti itsenäisinä freelancereina joutuu ottamaan mitä saa ja on vailla neuvotteluvoimaa, Siltala vertaa.
Ekonomisti Erkki Laukkanen on sentään kiinnittänyt huomiota siihen, että yhä useammalla alalla myös alimmat taulukkopalkat ovat jääneet alle toimeentulominimin.
Alipalkkauksen torjunta on tahtokysymys. Euroopan sosiaalisen peruskirjan artiklan 4.1 mukaan palkalla pitää tulla toimeen. Suomi on ainoa Länsi-Euroopan maa, joka ei ole ratifioinut kyseistä artiklaa.
NEET-nuoria (koulutuksen ja työvoiman ulkopuolella) on yhä lisääntyvä määrä.
Nuorille ei tahdo enää löytyä kunnollisia työpaikkoja joilla eläisi ilman sosiaalitukia. Suunta on koko ajan pahentunut ay-johtajien, kokoomuspoliitikkojen ja talousprofessorien uskomuksista huolimatta.
Keskiluokalle ominainen luottamus siihen, että pitkä uurastus palkitaan turvallisuudella ja elämänhallinnalla, on monella pettänyt. Edes koulutus ei enää takaa turvattua asemaa. Yhdysvalloissa, jossa koulutus on kallista, nuori polvi jää siitä syystä jo vanhempiaan vähemmälle koulutukselle.
Koska ay-liike on ollut niin umpisokea ja umpikuuro, niin joidenkin umpirikkaiden on täytynyt puuttua tilanteeseen oman turvallisuutensa takia. He asuvat nykyään elektronisten piikkilankojen takana rikkaitten getoissa joita vartioi turvamiesten armeijat.
Eriarvoisuus maailmalla ja erityisesti Yhdysvalloissa on edennyt siihen pisteeseen, että valistuneimmat rikkaat ovat tiedostaneet sen epäoikeudenmukaiseksi ja turvallisuusriskiksi.
Joukko yhdysvaltalaisia miljardöörejä haluaisi maksaa enemmän veroja. Yhdysvalloilla on ”moraalinen, eettinen ja taloudellinen velvollisuus verottaa meidän varallisuuttamme enemmän”, sanotaan superrikkaiden kirjeessä.
Eriarvoisuudesta ole varoitellut jo yli 30 vuotta.
Oheisen jutun saat lukukelposeksi täältä. (valitse oikeasta ylänurkasta suurennussuhde: original).
Kun ay-liike ei ole ymmärtänyt eriarvoistumisen syitä ja sen vaikutuksia yhteiskuntarauhaan (paitsi anarkistit aikoinaan), jotkut rikkaatkin ovat havahtuneet ay-liikkeen sijaan. Joukko yhdysvaltalaisia miljardöörejä julkaisi avoimen kirjeen, jossa he toivovat varallisuusveron säätämistä kaikkein rikkaimmille.
Kahdeksantoista superrikkaan allekirjoittama kirje kehottaa perimään ”kohtuullista” varallisuusveroa väestön rikkaimmalta 0,1 prosentilta. Allekirjoittajien joukossa ovat suursijoittaja George Soros, Facebookia perustamassa ollut Chris Hughes, miljardööri Charlie Mungerin tytär Molly Munger sekä Disney-perijä Abigail Disney.
Rikkaimmalla 0,1 prosentilla on lähes viidesosa Yhdysvaltain varallisuudesta. Yhdysvalloilla on ”moraalinen, eettinen ja taloudellinen velvollisuus verottaa meidän varallisuuttamme enemmän”, sanotaan Medium-nettisivuston julkaisemassa kirjeessä.
”Varallisuusvero auttaisi vastaamaan ilmastokriisiin, parantaisi kansanterveyttä, loisi reiluja mahdollisuuksia ja vahvistaisi demokraattisia vapauksiamme”, katsovat allekirjoittajat.
Rikkaat ja erityisesti kokoomus ovat aina väittäneet, että veronalennusten ns. ”dynaamiset vaikutukset” korvautuvat pitemmällä aikajänteellä alkuvaiheen veronalennuksista johtuvat menetykset. Sitä kokeiltiin Ruotsissa porvarihallituksen aikana.
Valtiovarainministerinä kokoomuslainen Anders Borg tuli tunnetuksi ajamastaan ”työlinjasta”, jonka tarkoituksena oli lisätä työn tarjontaa. Maltillisen kokoomuksen johdolla hallitus toteutti viisi perättäistä ansiotuloverotuksen kevennystä. Samalla hallitus kiristi työttömyys- ja muiden sosiaalitukien ehtoja. Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen suitsutti tätä ilosanomaa aikoinaan.
Juhana Vartiaisen lupaamat veronalennusten dynaamiset vaikutukset talouden tulevasta kasvusta eivät toteutuneetkaan.
Amerikkalaisten rikkaiden ehdottama varallisuusvero hidastaisi kirjeen mukaan varallisuuden kasautumista, joka ”syö pohjaa tasavaltamme vakaudelta ja yhtenäisyydeltä”. ”Nykyään mikään poliittinen ratkaisu menee harvoin läpi, jos se ei ole etukäteen saanut tukea varakkaalta eliitiltä tai muilta vaurailta intresseiltä. Eriarvoisuus pahentaa epäsopua ja tyytymättömyyttä, mikä lisää epäluottamusta demokraattisia instituutioita kohtaan – ja vieläkin pahempaa.”
Warren on esittänyt vuosittaisen kahden prosentin varallisuusveron perimistä varallisuuden 50 miljoonaa dollaria ylittävältä osuudelta. Lisäksi miljardin ylittävältä osuudelta perittäisiin vielä yksi lisäprosentti.
Warrenin veron piirin joutuisi Yhdysvalloissa 75 000 perhettä. Warrenin arvion mukaan tällaisella verolla saataisiin kymmenen vuoden aikana kerättyä yhteiskunnalle 2 750 miljardin tulot.
Keväällä tehdyn gallupin mukaan 74 prosenttia yhdysvaltalaisista kannattaa varallisuusveron säätämistä. Republikaaniksi ilmoittautuvistakin 65 prosenttia on tällä kannalla.
Rikkaimman 0,1 prosentin hallussa on lähes viidesosa Yhdysvaltain varallisuudesta. Tämä on yhtä suuri kuin varallisuushaitarin alapään 90 prosentin osuus.
Kummallista, että jotkin rikkaat uskaltavat ehdottaa verotuksen koventamista mutta ay-liike ei, vaikka he väittävät edustavansa työväen ja huono-osaisten etuja.
Ay-liike on nyt ahtaalla kun tänä syksynä neuvotellaan yli 2 miljoonan palkansaajan työehdoista ja sopimuksia on nyt työn alla lähes 400. Työnantajat eivät tee enää valtakunnallisia sopimuksia ja nyt liitot yrittävät selvitä epätoivoisesti yhä pienentyvin voimin.
Paineet ovat kovia koska työehtojen yleissitovuutta yritetään murtaa. Kokoomus ja kansanedustaja Elina Lepomäki etunenässä. Hän pitää Suomen keskeisenä ongelmana työmarkkinajärjestöjen valtaa. Hän romuttaisi yleissitovuuden ja korvaisi sen minimipalkalla. Hän antaisi ihmisille oikeuden päättää, toteuttavatko he alan työehtosopimusta kokonaan vai osittain.
Lepomäki ei hyväksy sanaa ”halpatyövoima” mutta haluaa yritysten voivan kilpailuttaa työntekijät – halvimmalla työpanoksensa antava saisi työpaikan palkalla jolla ei ilman tukia enää elä – tie bangladeshiläiselle palkkatasolle olisi auki.
Samaa pajunköyttä meille suoltaa Björn Wahlroos uudessa kirjassaan: ”Kuinkas tässä näin kävi? Se on samaa Kokoomuksen ajamaa kilpailukyky- ja työllisyyspolitiikkaa.
PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 61. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja loput etusivun lopusta).